tiistai 11. joulukuuta 2007

5+ vinkkiä vihreämpiin joululahjoihin

Vaikka et haluaisi muutta joululahjatapojasi täysin vihreiksi, kannattaa pitää kuitenkin mielessä muutama seikka joululahjoja hankittaessa. Pienetkin valinnat kun vaikuttavat sitä enemmän, mitä useampi niitä tekee.

1. Lähellä tuotettua tavaraa ei tarvitsee kuljettaa kauas

Valitsemalla suomalaista tai jopa paikallista tavaraa vähennät kuljetusten aiheuttamia haittoja luonnolle. Lisäksi suomalaisen tavaran ostaminen vaikuttaa myös työllisyyteen.

2. Osta hyvää tavaraa, johon lahjan saaja rakastuu

Krääsää on helppo ostaa mutta usein se myös menee pian ensi-ihastuksen jälkeen roskakoriin. Ostamalla lahjoja, joita saaja oikeasti tarvitsee ja haluaa, vältetään turha kulutus. Ja tämä pätee myös lapsiin! Usein rakkaimmat lelut säästetään omille lapsille tai jopa lastenlapsillekin.

3. Valitse kestävää tavaraa

Kuinka monta lelua meidänkin pojalta on laitettu roskikseen, kun niistä irtoaa muovinpalasia tai autoista renkaita. Esimerkiksi lelulahjojen määrän sijasta kannattaisi miettiä niiden laatua. Näin säästetään taas kulutetun tavaran määrää ja voidaan säästyä muutamalta itkultakin joulun jälkeen...

4. Itse tehty on rakkaudella tehty

Olen niitä ihmisiä, jotka pitävät kaikesta itse tehdystä. Vaikka eihän se aika aina tunnu riittävän kun ei sitä ole edes itselle tarpeeksi ja eivät kaikki edes pidä itse tehdyistä lahjoista... Totta, kaikki eivät niitä välttämättä halua eikä niitä silloin kannata tuputtaa, mutta entä jos etsisikin tänä vuonna netistä jonkin uuden ohjeen. Netti on trendikkäitä ohjeita pullollaan (esim. täällä). Ja se oma aika: käsityöt rentouttavat ja tuovat varsinkin päätteen edessä työskenteleville mukavaa vaihtelua. Ja tämä työ tuottaa melko vähän päästöjä.

5. Hyvä palvelus voi merkitä enemmän, kuin tavara
Yksinäisyys vaivaa yhä useampaa tänä päivänä joten liput teatteriin tai konserttiin ja lupaus seurasta saattavat merkitä lahjana paljon enemmän, kuin jokin tavara. Lapselle voi antaa lahjaksi matkan eläintarhaan (kumpi on kiinnostavampi, muovitiikeri vai oikean tiikerin näkeminen?), huvipuistoon, uimaan tai vaikka vain yhteiselle retkelle. Yksinhuoltajaäidille siivousapu voi olla todella osunut lahja. Ja kaiken päälle, palvelun tuottamiseen tarvittava energia ja materiaali on huomattavasti vähäisempää, kuin tavaran tuottamiseen tarvittava. Eikä jätettäkään ei synny kovin paljon. (Palvelulahjakortteja löydät esimerkiksi täältä)

+ Maailmaa voi parantaa lahjallakin
Esim. Kirkon Ulkomaanavun tai World Visionin kautta voi lahjoittaa kehitysmaihin eläimiä tai vaikka huussin. Tai voit kiva.org:n kautta auttaa jotakuta perustamaan oman yrityksen antamalla mikrolainaa. Pääset myös seuraamaan, miten yritystoiminta onnistuu ja parhaassa tapauksessa muuttaa saajansa elämän suunnan. Joka tapauksessa lahjan antajalla, lahjoituksen saajalla ja erilaisen lahjan saajalla kaikilla on varmasti hyvä miele tästä lahjasta.

tiistai 27. marraskuuta 2007

Kansainvälistä menoa Kaamosjuhlassa

Filippiiniläistä tanssia, afrikkalaisia rumpurytmejä ja tanssia, tagalogin kielistä laulua, musiikkiesityksiä, runoja inkerin murteella jne. Kansainvälinen Kaamosjuhla on täynnä ohjelmaa eri puolilta maailmaa ja samalla eri kulttuurit kohtaavat yhteisessä juhlassa.

Myös design by Kuja on laittanut sormensa peliin ja on mukana Kaamosjuhlan julisteet suunnittelemalla.

Kansainvälinen Kaamosjuhla Lahden Nuorisokeskuksen Kasisalilla (Sammonkatu 8, Lahti). Juhlaan vapaa sisäänpääsy, thai-ruoasta ja iltapalan kansainvälisistä piiraista erikseen pieni maksu.

Muutto Forssaan

design by Kuja muutti marraskuun alussa Forssaan ja toiminta jatkuu nyt sieltä suunnalta. Forssan seutu houkutti keskeisen sijainnin, mukavan kokonsa ja kauniin ympäristönsä ansiosta. Ja näin ensituntumilla myös ihmiset ovat vaikuttaneet ystävällisiltä ja mukavilta.

keskiviikko 7. marraskuuta 2007

Puhdistavaa mainontaa

Ketäpä eivät tageilla tuhritut betoniseinät ärsyttäisi. Vaan entä jos mainostajat käyttävät samaa tapaa tuotteidensa mainostamiseen? Tuleeko toiminnasta hyväksyttävämpää, jos sitä tekee suuri yritys? Vai saako mainostaja siitä vain huonon leiman itselleen?

Katumainostamiseen on kuitenkin kehitetty uusi ja täysin laillinen tapa, millä herättää kadunkulkijoiden huomio. Mainosten tekemisessä ei tarvitse käyttää enää lopulta pestäväksi joutuvia väriaineita, kun mainokset voidaan tehdä pesemällä. Iso-Britannialainen Street Advertising Services tekee asiakkailleen katumainontaa vain sabluunaa ja vettä käyttämällä. Ja kukapa voisi vastustaa sitä, että ympäristö siistiytyy, vaikka vain kuvan tai tekstin kohdalta.

Kuva: Street Advertising Services (British Petroleum Campaign)

Saisinko oikeita älyvaatteita, kiitos!

Älyvaatteita kehitellään kilpaa ympäri maailmaa ja joitain teknologiaa hyödyntäviä asusteita on syntynyt Suomessakin. Vielä ei kuitenkaan ole esitelty sellaisia älyllisiä vaatteita, joista olisin itse hyötynyt. Missä siis viipyvät ne oikeat älyvaatteet, joita oikeat ihmiset oikeasti tarvitsevat. Alla esimerkkejä:

ÄlyPipo: Tavallisesti pipo vain lytistää kampauksen, mutta ÄlyPipopa päässä pidettäessä 1. pesee hiukset, 2. kuivaa ne ja 3. tekee vielä kampauksenkin. Ja samalla tietenkin suojaa ja lämmittää päätä ja korvia talven tuiskuilta. Lisäetuna voisi olla vielä hiusten sähköisyyttä poistava hoitoainekäsittely.

ÄlySukkahousut: Sukkahousujen kehityksessä on jo edetty lämmittämistarkoituksesta vartaloa muotoileviin mahdollisuuksiin, mutta jotain vielä puuttuu. Samalla, kun sukkahousuja käyttää, voisivat ne huolehtia säärien karvanpoistosta ja levittää kosteusvoidetta jaloille. Pysyvät sitten sääret siloisina ja pehmeinä läpi kuivien talvikelien.

ÄlyKäsilaukku (kuuluu sarjaan älyasusteet): Enää ei tarvitsisi kantaa huolta, muistuivatko kotiavaimet tai lompakko mukaan kotoa lähtiessä. ÄlyKäsilaukun avulla ulottuu kotona oleviin tavaroihin vaikka toiselta puolelta maapalloa. ÄlyKäsilaukku siirtää sisäänsä mahtuvat tavarat teleportaamalla kotitiloista laukun sisään. Miehille olisi tietenkin myös omat laukkuversionsa.

PS. Tämä ei missään nimessä ole kannanotto älyvaateteknologioita vastaan. Kannatan kehitystä.

keskiviikko 5. syyskuuta 2007

Julkaise oma portfolio

Portfolio taitaa olla useimmille muotoiluopiskelijoille kirosana. Sen pitäisi olla aina ajan tasalla, muokattavissa, sähköisenä jne. Onneksi avuksi tulee Coroflot. Coroflot on ilmainen ohjelma portfolion tekemiseen ja julkaisemiseen. Lisäksi se on mahdollisten työnantajien vapaasti selattavissa. Ohjelman ansiosta hakijan ei tarvitse tukkia työnantajan sähköpostia työtä hakiessaan suurilla portfolioilla, vaan pelkkä linkki riittää.

Muotoiluopiskelijan opas

Muotoiluopiskelijat huomio, tämä on teille.

Hyviä vinkkejä, selviytymiskeinoja ja tarvittavaa tietoa on tarjolla Core77:n Hack2School -oppaassa. Blogimuotoinen, viisiosainen opas kertoo vinkkejä niin ahtaaseen asumiseen kuin kritiikissä loistamiseenkin. Opas kertoo myös, miksi jo opiskelijana kannattaa osallistua kilpailuihin tai mitä työnantajat ajattelevat sähköpostiosoitteesi perusteella. Paljon hyödyllistä tietoa ja vinkkejä, joita olisin itsekin kaivannut opiskeluaikoina.

maanantai 20. elokuuta 2007

Syyskatsaus

Näin elokuussa alkavat lomat olla suurimmalla osalla ohi ja lämpimistä ilmoista huolimatta syksy lähenee uhkaavasti. Postiluukusta on jo tipahtanut syyskuvastoja useampi ja kaupat täyttävät hyllyjään uutuuksilla. Tehdäänpä siis pieni värikatsaus tulevan syksyn muotiin.

Harmaa tuntuu olevan tämän syksyn ehdoton väri. Sitä käytetään joko yksinään tai yhdistettynä syksyn muihin väreihin, joita ovat kutakuinkin kuvassa näkyvät vihreä, keltainen, punainen, violetti ja sininen, kaikki murrettuja värejä.

Ruskea siis väistyy harmaan tieltä ja kirkkaampien värien tilalle tulevat murretut sävyt. Ja kuvioista trendikkäimpiä taitavat olla geometriset. Kaunista syksyä kaikille!

Kuva: h&m
(Katsaus tehty erinäisten kuvastojen perusteella)

tiistai 10. heinäkuuta 2007

Pihakiviselvitys

design by Kuja on tehnyt pienimuotoisen selvityksen suomalaisten pihakivi- ja ympäristobetonituotevalmistajien tuotevalikoimien yhtenevyydestä ja kysynnän kohtaamisesta. Selvitys toteutettiin vertaamalla eri valmistajien internet-sivuilla esiteltyjä tuotteita keskenään sekä kahdella kyselyllä, joista toinen osoitettiin kuluttajille ja toinen valmistajille. Selvityksen tulokset ovat nyt luettavissa loppuraportissa Unikivet uusiksi? (pdf). Selvityksen taustalta löytyy kysymys, kuinka paljon suomalaisilla betonivalmistajilla on yhteneviä tuotteita ja miten betonivalmistajat erottuvat toisistaan. Mutta lukekaa toki raportti, sieltä se selviää.

Raportti on ladattavissa myös osoitteesta www.designbykuja.fi/kirjasto.

perjantai 6. heinäkuuta 2007

Väännetty metallista

Tässä pieni katsaus metallisia kadunkalusteita.

Lucile Soufflet:n Banc circulaire (Circular bench)






Michael Bihainin ParckDesign-kilpailussa palkittu Ondine







Émanuelle Jaquesin Tree's stool














Tejo Remyn leikkikentän aita (via Inhabitat)







Kaunista, eikö totta?

torstai 14. kesäkuuta 2007

Kysely pihakivituotteista

design by Kuja on tekemässä selvitystä pihakivituotteiden yhteneväisyyksistä ja eroavuuksista sekä niiden kysynnän kohtaamisesta. Yhtenä osana selvitystä on kuluttajille suunnattu kysely (kyselyyn vastanneiden kesken arvotaan yksi design by Kujan uusi NUUK-koru, josta on kerrottu aiemmin planssissakin). Tämän kyselyn lisäksi teemme oman kyselyn pihakivituotteiden valmistajille sekä vertailemme eri pihakivituotteita. Selvityksestä kirjoitettava raportti julkaistaan heinä-elokuussa design by Kujan nettisivuilla.

Mikäli sinulla on yhtään ylimääräistä aikaa, käy vastaamassa kuluttajakyselyyn. Kaikki vastaukset käsitellään luottamuksellisesti. Kysely on auki kesäkuun ajan täällä.

NUUK

NUUK on koru, joka tuo luonnon lämpöä käyttäjänsä sydämeen. Ensimmäisenä design by Kujan omana tuotteena se odottelee kärsivällisesti seuraajiaan, joita ilmestyy pikku hiljaa ajan kanssa.

NUUK-kaulakoruja valmistetaan käsityönä suomalaisista puulajeista, pihlajasta ja omenapuusta. Ensimmäiset NUUK-korut ovat kesän ajan myynnissä Inarissa Midnight Sun -nimisessä käsityömyymälässä. Midnight Sun -myymälä löytyy Nativan naapurista Inarin käsityökylästä ja se on auki kesäkuusta elokuun loppuun.

NUUK-koruihin liittyy läheisesti luonto sekä seuraava, kuvassakin hieman näkyvä haiku, joka kuvaa korun tunnelmaa.

lehtien kuiske
tuuli taivuttaa puuta
marjat kypsyvät

NUUK-koruja voi tilata design by Kujasta, ohjeet tilaamiseen löytyvät sivulta www.designbykuja.fi/nuuk.

maanantai 4. kesäkuuta 2007

Sadepäivän iloksi


Frederik Molenschotin ja Susanne Happlen kehittämät Solid Poetry -betonilaatat paljastavat kuviointinsa vasta kastuessaan. Pintakäsittelyn ansiosta kosteudesta esiin tulevat kukkakuviot antavat harmaille päiville uutta merkitystä. Tässä on graafisen betonin ajatus viety vielä astetta pidemmälle.

Lähde: Transmaterial, via: Materialicious

perjantai 1. kesäkuuta 2007

Lukijakyselyn tulokset

Toukokuun ajan auki ollut planssin lukijakysely on nyt päättynyt. Tulos: 368 kävijästä 2 on vastannut kyselyyn, toinen yhteen kysymykseen ja toinen lähes kaikkiin kysymyksiin. Hienoa! Vastausprosentti kävijöistä on siis jopa niinkin suuri, kuin 0,54%. Ehkä ensi kerralla pitää luvata vastaajille jokin palkinto...

Mutta julkistetaanpas nämäkin tulokset nyt kuitenkin. Planssi on ensimmäisen kerran löydetty design by Kujan nettisivujen linkistä (1 vastaus) ja Herq:n kautta (1 vastaus). Normaalisti planssiin tullaan Herg:n kautta (1 vastaus). Planssin kirjoituksia luetaan kuukausittain (1 vastaus), planssin juttuja ei kerrota eteenpäin (1 vastaus), niitä ei linkitetä eteenpäin (1 vastaus) eikä niistä kerrota omassa blogissa tai sähköpostissa (1 vastaus). Planssin juttuja kommentoidaan vain vuositasolla (1 vastaus).

Planssia luetaan, koska siinä on mielenkiintoista, muista blogeista eroavaa sisältöä (1 vastaus). Lisää halutaan juttuja seuraaviin kategorioihin: Internet, kampanjat ja koti (1 vastaus). Sopivasti on kategoriosta Eko, Kilpailut, Koneet ja laitteet, Liiketoiminta ja Muotoilun maailma (1 vastaus). Vähemmän halutaan lukea kategoriosta Laukut, Korut, Näyttelyt ja Tapahtumat (1 vastaus). Kirjoitukset planssissa saisivat olla hauskempia (1 vastaus). Planssia luetaan silloin tällöin (1 vastaus).

Ehkä tuosta huimasta vastausmäärästä ei kovin suuria johtopäätöksiä kannata tehdä. Ehkä kuitenkin sen, että jos vastauksia haluaa saada, tulisi vastaajille olla tarjolla jotakin palkintoakin. Ehkä ensi kerralla sitten. Kiitos kuitenkin näille kahdelle vastanneelle, keitä sitten ikinä olettekaan! Ja vinkkinä kyselyiden teosta kiinnostuneille kerrottakoon, että SurveyMonkey on hyvä väline siihen.

keskiviikko 30. toukokuuta 2007

design by Kujassa työharjoittelija

design by Kujan uusi työharjoittelija on Hämeen ammattikorkeakoulussa tuotemuotoilua opiskeleva Tiina Savolainen. Muotoilutöiden lisäksi Tiina on saanut tehtäväkseen kirjoittaa toukokuun Muotovalion, jonka pääsette lukemaan täältä.

PS. Vielä on päivä aikaa käydä vastaamassa planssin lukijakyselyyn. Kysely sulkeutuu 1.6. ja tulokset julkaistaan mahdollisimman pian planssissa.

perjantai 25. toukokuuta 2007

Irinasta kuuluu muuallakin

design by Kujan Irina Kujanpää eli myös tämän blogin pääkirjoittaja (ja allekirjoittanut) on valittu nyt myös image.fi-blogin uudeksi kirjoittajaksi. Pian siis kuulette minusta sieltäkin suunnasta, tervetuloa lukemaan tulevia kirjoituksia!

perjantai 11. toukokuuta 2007

Muotoilun huumaa viisujen ohessa

Viisujen perusajatuksena on musiikista nauttiminen, mutta viisuihin kuuluvat myös upeat asut ja mielettömät lavashowt. Tänäkin vuonna pukuja ovat suunnitelleet nimekkäät suunnittelijat, kuten Jean-Paul Gaultier, Vivienne Westwood ja tietenkin Teemu Muurimäki (Lähde: HS 11.5.2007). Mutta muotoilu näkyy viisuissa myös muulla tavoin. Marimekko painattaa Euroviisu-kangasta, Halti vaatettaa viisujen työntekijöitä, Rahapaja tuottaa laulukilpailulle rahasarjan, Puustelli Group toimittaa viisuihin kalusteita, visuaalisen ilmeen suunnittelusta vastaa graafinen toimisto Dog Design ja lavastuksesta huolehtivat Taideteollisen Korkeakoulun opiskelijat. (Lähde: Yle)

Paitsi että muotoilu näkyy itse tapahtumassa, näkyy se myös eri puolilla Helsinkiä. Finlandia-talossa järjestetään lauantaina päivällä design-tori, Taideteollisen Korkeakoulun lopputyönäyttely MoA07 on auki tapahtuman aikaan, BabaJagan korunäyttely on avoinna lauantainakin, Design Forumissa esillä on uuden ajan apuvälineitä, Designmuseossa taas omat näyttelynsä ja Postimuseossa Halpaa hupia-näyttely sekä HEL LOOKS -valokuvanäyttely. Perjantai-illan Helsinki Partyn aikaan Design District-liikkeet pitävät oviaan auki ja TAIKin Saunabussi ilmestyy Rautatientorille (Lähde: Helsinki Host City).

Viisuturisteille on tarjolla jos jonkinnäköistä krääsää
(kyllä, joku nekin on muotoillut, eikä välttämättä ollenkaan huonosti) muistoksi uimapuvuista rintamerkkeihin (Lähde: HS 11.5.2007). Lisäksi Limbo lanseeraa oman Eurovision Queen -mallistonsa, Hanna Sarenilta taas saa Euroviisupaitoja (Lähde: Helsinki Host City).

Tapahtumia ja nähtävää riittää varmasti jokaiselle. Ei muuta kuin nauttimaan... muotoilustakin.

Vielä toukokuun ajan ehdit vastaamaan planssin lukijakyselyyn täällä.

Ei enää maskinaamaisia kadunkulkijoita

Carl Hagerlingin, Claes Nellestamin ja Martin Pråmen suunnittelema tyylikkään yksinkertainen kaulahuivi toimii tarvittaessa myös ilmansuodattimena. Pidettäessä huivia suun edessä se puhdistaa hengittämäsi ilman. Huivissa on jopa ilmanlaadun mittari, joka kertoo, milloin huiville on tarvetta.

Ja taas herää kysymys, miksei tätä ole jo aiemmin keksitty. Muistan jo lapsuudestani kuvia kiinalaisista, jotka kaupungeissa kulkevat ilmansuodattimet suunsa edessä. Tosin ehkä parempi olisi miettiä, miten sen ulkoilman saisi puhtaaksi eikä sitä, miten omaan suuhun menevän ilman saisi puhtaaksi. Joka tapauksessa yksinkertaisuudessaan melko nerokas ratkaisu.

Se vain jäi mietityttämään, että toimiiko tuo suodatin talvellakin. Joskus huivin läpi hengittäneenä kun muistelen, että huiviin tuppaa kertymään kuuraa. Vaikuttaakohan jäätyminen huivin toimintaan? Ja toisaalta taas, kuka pystyy kesähelteillä pitämään huivia kaulassa?

Lähde: TreeHugger

Vielä toukokuun ajan ehdit vastaamaan planssin lukijakyselyyn täällä.

keskiviikko 9. toukokuuta 2007

Voiko yksinäisyydestä selviytyä?


Viime aikoina on herätty huomaamaan, että yksinäisyyteenkin voi kuolla. Mm. yksinäiset vanhukset ovat olleet keskustelujen aiheena. Esimerkiksi Suomen Mielenterveysseuran kampanja Anna itsesi on hyvä esimerkki, kuinka mielen hyvinvointia voidaan pienillä teoilla lisätä.

Lahdessa Wellamo-opiston Opistoteatteri paneutuu yksinäisyyteen produktiollaan Kapsäkki (ohjaus Arja Kotiranta). Irma Airiston näytelmään pohjautuva mukaelma käy läpi yksinäisyyden kokemuksia sairaalamaailmassa. Aihe koskettaa lähes jokaista ja on aina yhtä ajankohtainen. Esitystä kannattaa tulla katsomaan jokaisen, joka on yksinäisyyttä joskus elämässään kokenut, mutta myös niiden, jotka eivät yksinäisyyttä ymmärrä. Niin että voiko siitä selviytyä? Tule katsomaan.

Wellamo-opiston Opistoteatteri esittää mukaelman näytelmästä Kapsäkki Teatteri Vanhan Jukon näyttämöllä (Vesijärvenkatu 16, Lahti). Ensi-ilta to 10.5.2007 klo 19, muut näytökset la 12.5, ti 15.5, ke 16.5. ja pe 18.5. Kaikki esitykset klo 19. Liput 10/7 € tuntia ennen esitystä Jukon lipunmyynnistä.

PS. Osallistu planssin kyselyyn täällä.

keskiviikko 2. toukokuuta 2007

Pitääkö kaikki aina muistaa?

Eri puolilta tärähtelee uusia ideoita joiden avulla "You never miss another X again" eli et enää missaa yhtään X-juttua enää. Onko se oikeasti niin tärkeää, että varmasti muistaa katsoa ne oikeat televisio-ohjelmat ja että varmasti saa ne kaikki uutiskirjeet tietyltä sivustolta jne. Onhan minullakin kaksi kalenteria käytössä koko ajan, toinen sähköinen ja toinen perinteinen. Niissä on kyllä kaikenlaisia merkintöjä kertynyt, mutta välillä sitä vain haluaa "unohtaa" lukea niitä. Sähköinen kalenteri lähetteli jonkin aikaa muistutuksia tapahtumista sähköpostiini, jotta en vain unohtaisi niitä, mutta totesin, että mieluummin se unohdus, kuin muistutusten jatkuva vastaanottaminen.

Nykymaailmaa on kiireiseksi luonnehdittu ja sitä se totisesti on. Tosin suurimman osan kiireestä taidamme itse itsellemme aiheuttaa. Kukapa enää haluaisi muistaa kaikkia tapaamisiaan ja muita menoja päässään, kun kalenterit ovat olemassa. Ja totisesti välillä tekee mieli unohtaa vilkaista sitä kalenteriakin. Aikaa rentoutumiselle on turhan vähän ja ehkä välillä tekee hyvääkin unohtaa jotain. Kun ne tärkeimmät kuitenkin muistaa itsekin, vaikka olisi ne kalenteriinsa merkinnytkin, niin kyllä niitä vähemmän tärkeitä voi välillä unohtaa (kuten vaikka kirjaston kirjojen palautuspäivän, sakot maksamalla siitä selviää).

Siis rentoutukaa hyvät ihmiset, ja unohtakaa välillä jotain. Sen jälkeen jaksaa taas muistaa.

Ja vielä muistutus: käykää vastaamassa planssin lukijakyselyyn täällä. Ei, ette voita mitään, mutta pääsette vaikuttamaan siihen, millaisia juttuja täältä jatkossa tulee ulos.

maanantai 30. huhtikuuta 2007

Lukijakysely!

Kiitos teille kaikille, jotka seuraatte planssia, olittepa sitten vakituisia lukijoita tai satunnaisia kävijöitä!

planssi järjestää toukokuun ajan auki olevan lukijakyselyn, jonka tarkoituksena on selvittää mieltymyksiänne ja parantaa planssin sisältöä lukijoiden toiveiden mukaisesti. Pääsette siis, rakkaat lukijat vaikuttamaan suoraan planssin tulevaisuuteen vastaamalla kyselyyn. Kyselyssä on kymmenen lyhyttä kysymystä, joihin vastaamisessa ei kauan aikaa mene. Kyselyn tulokset julkistetaan planssissa kesäkuun aikana.

Kyselyyn

tiistai 24. huhtikuuta 2007

Designcityt

Lahtihan tunnetaan muotoiluihmisten keskuudessa varsinkin Muotoiluinstituutista. Lahden kaupungilla on myös strategiana nostaa Lahden design-imagoa ja yksi väline tähän on designlahti.fi-sivusto.

Helsingissähän järjestetään taas tänä vuonna jo perinteeksi tullut Helsinki Design Week, mutta eipä jää huonommaksi Turkukaan. Turku Design Week järjestetään 11.-17.6. 2007 teemalla Rakkautta ensi silmäyksellä. Ihana teema ja ihana sivutoteutus! Sivustosta saa melkein ensi silmäyksellä mielikuvan, että Turku on Suomen tärkeimpiä designkaupunkeja. Yläosan otsikot - Turku Design Week, Turku Design City, Turku Design Today, Turku Design Prize - kertovat, että tässä designkaupunkien taistossa käydään kovaa kamppailua. Mikä niistä sitten voittaakaan, se jääköön kunkin henkilökohtaisesti päätettäväksi.

Ja jos joku tietää muiden kuntien/kaupunkien käyttävän designia/muotoilua markkinointikeinonaan, kertokaa. Kuulisin mielelläni.

maanantai 23. huhtikuuta 2007

Millainen on isoäitisi isoäiti?

Toukokuussa on luvassa mielenkiintoinen korunäyttely Helsingissä Studio Kantissa. BabaJagan Millainen on isoäitisi isoäiti? -korunäyttely rakentuu mummotematiikan ympärille. Menneet sukujuuret - varsinkin naissukulinjan kautta - ovat luoneet näyttelyn koruille pohjan, jota Taija Perkiökangas on muokannut yhdistäen muiston merkitystä ja korumuotoilua 1800-luvun loppupuolelta. Tuloksena on herkkä ja kaunis, kuitenkin moderni, monelle muistoja tuova sarja.

BabaJaga esittää: Millainen on isoäitisi isoäiti? Hurdan är din mormors mormor? What is your great great grandmother like?
Korunäyttely Studio Kantissa 4.5.-19.5.2007, Helsinginkatu 7, Helsinki
Avoinna ma-pe 10-17, la 10-15

Lisätietoa: www.babajaga.fi

maanantai 16. huhtikuuta 2007

Onnea ostamatta

Tänään alkoi Nuukuusviikko. Nuukuusviikko on Kierrätysliikkeen järjestämä jokavuotinen teemaviikko, joka pyrkii muistuttamaan luonnovarojen oikeudenmukaisesta kulutuksesta. Jos kaikki kuluttaisivat, kuten suomalaiset, tarvitsisimme 4 maapallon varat.

Ekologinen ajattelutapa on hyvää vauhtia leviämässä kaiken kansan pariin ja huolestuneisuutta ilmastosta ja maapallosta lisää varmasti mennyt talvikin, jota ei ihan normaaliksi voitane sanoa. BoDon mukaan ekologisuus on jopa nouseva trendi ("Green is the new black").

Myös teollisuus alkaa heräämään kansalaisten vaatimaan ekologisuuteen. Eko-ajattelu näkyy varsinkin energiayhtiöiden markkinoinnissa (Fortum, Vattenfall). Eri yritykset yrittävät löytää keinoja vähentää kulutuksen määrää (TreeHugger) ja televisio-ohjelmatkin alkavat vihertyä (TreeHugger). Ja jos ei ympäristö miellytä, parantavat kansalaiset sitä jo itsekin (TreeHugger ja TreeHugger).

Ja vielä lopuksi muotoilijan vinkki kuluttajalle: osta hyviä, kestäviä tuotteita ja rakasta niitä. Kun rakastaa tavaroitaan, ne mieluummin korjaa kuin heittää pois.

design by Kuja on mukana Lahden nuorisopalveluiden järjestämässä Kulutuskriittisessä teemaillassa Hurina 2.0:ssa. (Teemailta nuorille Hurina 2.0:ssa torstaina 19.4. klo 17, osoite Vapaudenkatu 12, sisäpiha, Lahti)

Täytä laatikko

Asics lanseerasi jalkinemuotoilukilpailun. Fill the Box Design Competition '07

keskiviikko 11. huhtikuuta 2007

Montako maapalloa tarvitset?

Näistä kalkulaattoreista on jo paljon puhuttu, mutta aina välillä on hyvä tarkistaa omia tapojaan. Earth Day Footprint Quiz laskee lyhyehkön kyselyn jälkeen jättämäsi ekologisen jalanjäljen. Oma jalanjälkeni oli testin mukaan4,2 hehtaaria, mikä tarkoittaa, että jos kaikki eläisivät, kuten minä, tarvittaisiin 2,3 maapalloa. Ei hyvä, mutta tulos oli sentään puolet vertailutietona kerrotusta oman maan keskiarvosta (8,4 hehtaaria).

Yllättäen vähiten jalanjälkeä jätti liikkumiseni (0,2 hehtaaria). Tähän vaikutti suurimmalta osaltaan varmasti se, että en käytä lentokoneita vuosittain kovinkaan paljon ja että vaikka kuljenkin omalla autolla, kuljen sillä harvoin yksin. Yleensä mukana istuu ainakin yksi ihminen.

Suurin kulutuksen aiheuttaja taas oli testin mukaan ruoka (1,6 hehtaaria). Syön päivittäin lihaa, mikä kuluttaa luonnonvaroja huomattavasti enemmän, kuin kasvisruoka (yksi lehmä syö elämänsä aikana melkoisesti kasviksia). Syömäni ruoka on usein myös melko hyvin pakattua. Pitäisi kai lopultakin siirtyä lähiruokaan ja syödä niitä kasviksia ylikin sen puoli kiloa päivässä ja välttää turhia pakkauksia.

Kyselyn avulla sai kyllä ainakin käsitystä siitä, miten itse kuluttaa maapallon varoja. Jo kysymyksiin vastatessaan tulee miettineeksi voisiko omia tapojaan muuttaa ekologisemmiksi. Eikä se edes vaadi kuin hieman viitsimistä. Ekologisempi elämäntapa on kuitenkin aika pienistä asioista kiinni.

Vihreää designia

Ilmaston lämpenemisen uhat ovat herättäneet myös graafisia suunnittelijoita yhdistymään ja vaikuttamaan asiaan omalta osaltaan. Design Can Change-sivustolta löytyy paljon asiaa helposti omaksuttavassa muodossa sekä linkkejä asiaan liittyville sivuille. Jo sivuston toteutus on sen verran onnistunut, että sitä kannattaa käydä katsomassa. Harvaa sivustoa jaksaa lukea alusta loppuun saakka.

Samantyyppinen sivusto olisi hyvä saada tuotemuotoilijoillekin. Löytyykö kiinnostuneita?

Lisäys myöhemmin: tämä kysymäni sivusto taitaa löytyä täältä

sunnuntai 1. huhtikuuta 2007

Trullit ja markkinat

Näin palmusunnuntaina pari trullia nähtyäni aloin pohtia omia trullikokemuksiani markkinoinnin kannalta. Meillä kotona ainakin trulliperinnettä pidettiin yllä ja palmusunnuntai oli SE päivä, jota valmisteltiin jo ajoissa oksia koristelemalla.

Viestintä: Itse olen suosinut trullitouhuissa perinteistä tyyliä: äidiltä vaatteet, mahdollisimman epäsopivat ja vielä väärinpäin. Ruskea oli hyvä väri. Mahdollisimman rumaa lähinnä. Naamaan räikeät meikit, ruskeita pisamia ja suuri hymy. Päähän huivi. Ja mukaan tietenkin kassi (ei missään nimessä muovipussi) saaliin keräämistä varten.

Nykyisten trullien ilme alkaa jo lipsumaan. Jotkut suosivat kaupasta ostettavia kostyymejä, kuten Harry Potter-asuja. Niistä tulee kuitenkin lähinnä mieleen halloween, mutta kai se on minunkin totuttava amerikkalaistuneisiin trulleihin. Nykytrulleissa on kuitenkin myös niitä, jotka jättävät pukeutumisen kokonaan pois ja kulkevat omissa vaatteissaan. No, oma periaatteeni kuitenkin on jakaa enemmän niille, jotka ovat asiaan enemmän panostaneet eli pukeutuneet ja varpunsa koristaneet useammallakin, kuin yhdellä nauhalla.

Segmentointi: Ensimmäisellä trullikerralla sitä lähinnä kulkee omassa lähinaapurustossa. Omaan lapsuuden naapurustooni kuului enimmäkseen omakotitaloja, mutta lähistöllä oli myös pari kerrostaloa sekä vanhustentalo. Osittain segmentointi perustui rohkeuteen: mitä ovea uskalsi ja viitsi mennä koputtelemaan. Seuraavina vuosina segmentointia tehtiin jo kokemuksen perusteella: trullit valitsevat ovia niin kvantitatiivisella perusteella (kuinka paljon kukakin antaa saalista) kuin kvalitatiivisellakin perusteella (tuleeko karkkia vai omenoita tai rahaa). Ne ovet jätettiin suosiolla väliin, joista ei saatu mitään, sillä mitä sitä turhaan omaa aikaansa turhaan kuluttaa.

Tuote: Tuotteeksi lasken kuuluvan sekä vitsan, että laulun. Niiden yhteinen tarkoitushan on poistaa pahoja henkiä. Vitsa on perinteisesti koristeltu värikkääksi ja hienoksi. Mitä hienompi ja suurempi, sen paremmin uskoisin sillä saatavan myös palkkiota. Mutta laulun pitäisi olla myös opeteltu ja vähän pidemmälle, kuin pelkkä Virvon varvon (pienimmille annettakoon anteeksi, jos ei koko lorua muista). Laulussahan kiteytyy koko virpomisen tarkoitus. Itse oppimani ja käyttämäni kuuluu: "Virvon, varvon, tuoreeks terveeks, tulevaks vuodeks. Vitsa sulle, palkka mulle."

Ostaja tuntenee itseänsä hieman petetyn (puhun omalla kokemuksellani) mikäli jokin osio - vitsa, pukeutuminen, laulu - ei ole ajatuksella toteutettu. Ehkä on hieman raakaa arvostella lasten tekemisiä, mutta kun toiset näkevät suuren vaivan trullitouhujansa varten ja toiset kulkevat pukeutumatta, lähes koristelemattomilla varvuilla eivätkä vaivaudu opettelemaan laulua, niin täytyy vain toivoa, että markkinatalous toimii ja asiaan enemmän panostaneet myös hyötyvät enemmän. Ja mikäpä on söpömpää, kuin pienet lapset hassuissa trullipuvuissansa kiertämässä kylää oksat käsissä.

Mutta kyllähän se trullina olo jotain opettaakin: töitä tekemällä saa palkkion. Mitä useamman oksan on tehnyt ja mitä useammalla ovella kiertää, sitä suurempi on palkkio. Toivottavasti joku oppii myös sen, että mitä paremmin on valmistautunut, sitä paremmat ovat palkkiot.

torstai 29. maaliskuuta 2007

Vaatiiko luovuus laiskuutta

Minusta tuntuu, että luovalla alalla on kaksi kuppikuntaa. Toiset etsivät ideoita systemaattisella työskentelyllä ja toiset luottavat inspiraatioon, joka jostakin silloin tällöin pulpahtaa. Luomisen tuskaa potevat kuitenkin todennäköisesti molemmat.

Itse en usko siihen, että maailma pyörisi tätä vauhtia jos ideoita vain odotettaisiin. Niiden löytämiseksi on tehtävä töitä. Jos inspiraatiota vain odottelisi, eivät työt valmistuisi ajallaan eikä asiakkaalle voisi antaa minkäänlaisia aikatauluja työn etenemisestä. Pidän kunnia-asiana sitä, että työt valmistuvat ajallaan enkä usko, että voisin pyörittää minkäänlaista bisnestä, jos vain odottelisin inspiraation tulemista. Totta kai työskentelyyn liittyy myös inspiraatio, varsinkin työskentelyn alussa innokkuus on vahvasti mukana, mutta täytyy työtä tehdä silloinkin, kun innostus ei ole vahvimmillaan.

Tehdäänpä siis pientä gallupia. Olitpa, hyvä lukija, sitten luovalla alalla tai et, haluaisin kuulla, kumpaan uskot. Löytyvätkö ideat kovalla työllä vai pulpahtavatko ne jostakin aikanaan pintaan inspiraation myötä? Toisin sanoen, vaativatko luovat ideat oman aikansa vai voiko niitä löytää etsimällä? Mielelläni kuulisin myös perusteluja varsinkin niiltä, jotka luottavat tähän "luovuus tulee laiskuudesta"-ajatusmaailmaan.

Luontoa sisään


Kautta aikojen on luontoa käytetty esineiden suunnittelussa ja luontoa on yritetty sisällyttää esineisiin. Harvoin törmää kuitenkaan näin onnistuneisiin luontoa kuvaaviin esineisiin.

Useimmiten luonnon muotoja kuvaavat esineet ovat joko liian pelkistettyjä tai luonnottoman näköisiä sisätiloissa. Moth Designin valaisin on kuitenkin yllättävän onnistunut. Muoto on tarpeeksi pelkistetty sopiakseen sisätiloihin, mutta onnistuu kuitenkin tuomaan luonnollista tunnelmaa kotiin.

Lähde

keskiviikko 28. maaliskuuta 2007

Tätä lisää!


Überkuul kertoi jo lokakuussa Samsungin pesukoneesta, jonka on muotoillut Andre Kim. Ensimmäiset ajatukseni koneen nähdessäni olivat: Upea, tollasen mä haluun, pakko saada!

Tätä tyyliä saisi olla muissakin kodinkoneissa! Mutta ei tietenkään liikaa, ettei hohto katoa... Silleen sopivasti.

Valmistajat! Rohkeutta peliin ja edes koemarkkinoikaa jotain erottuvaa konseptia. Sillä voisi saada kaivattua huomiota markkinoilta.

Lähde

Käyttäjäkeskeinen vai itseilmaisullinen muotoilija

my typo_ssa on mielenkiintoista pohdintaa käyttäjäkeskeisestä ja itseilmaisullisesta muotoilijasta. Kirjoitus sai aikaan pään sisäistä liikehdintää ja ajatusten uudelleenjärjestäytymistä.

DESIGNMAI 2007

Designmai on vuosittain järjestettävä kansainvälinen design-festivaali Berliinissä. Tänä vuonna Designmai järjestetään 12.-20.5. Festivaalin tämän kertaisena teemana on digitaalisuus.

Lisätietoa
Lähde

Sanastoa

Nettiä selaillessa tulee vastaan aina vaan uusia sanoja. Tietokoneisiin ja internetiin liittyvää sanastoa tuntuu koko ajan syntyvän lisää ja perässä pitäisi pysyä, jotta tietää, mistä puhutaan. En varmaan ole ainoa, joka välillä joutuu useampaan kertaan miettimään jonkin uuden sanan merkitystä. Päätinkin tähän postiin kerätä vastaan tulevia sanoja ja lyhenteitä. Aloitan parilla sanalla ja lisään sanoja sitä mukaa, kun niitä tulee (merkityksineen) vastaan. Perään laitan myös sulkeisiin lähteen, josta sana on löytynyt. Toivottavasti listasta tulee ajan mittaan kattava ja toivottavasti siitä on hyötyä myös jollekulle muulle!

linkbait = linkkipyydys (Nettibisnes.info)
saas = software as a service, vapaa suomennos: ohjelma tarjotaan palveluna eikä sitä tällöin tarvitse ladata omalle koneelleen (tietoviikko)
viraalimarkkinointi = esim. laaditaan hauska pikku video tuomaan esille haluttua tuotemerkkiä, laitetaan video YouTubeen tai vastaavaan, ja tieto siitä leviää viraalisia reittejä eli sähköpostilla, IRC:ssä, mesellä, foorumeilla ja blogeissa (Nettibisnes.info)

perjantai 23. maaliskuuta 2007

Kotinikkareille

Tekisikö mielesi tehdä huonekaluja itse? Ovatko kaupan huonekalut liian kalliita? Nicola Enrico Stäublin Foldschool jakaa ilmaisia ohjeita taiteltavien pahvihuonekalujen tekemiseksi.

Lähde

Kokiksella energiaa

Sokeristahan tunnetusti saa energiaa, mutta nyt se on valjastettu myös polttoaineeksi. Tutkijat ovat keksineet miten mitä tahansa sokeripitoista litkua voidaan hyödyntää energian tuottajana. Mitä tulevaisuus sitten tälle keksinnölle tuo tullessaan, vain mielikuvitus on rajana.

Lähde

Helpostusta vauvaöihin

Kaikki vauvaperheet varmasti tietävät mitä yöruokinta tarkoittaa. Itkua, heräämisiä, ylösnousuja, valvomisia, tuudittamista...

Studio di Prodettazionen Culla Belly tuo tähän arkirumbaan edes vähän helpotusta. Sängyn yhteyteen asetettava vauvansänky helpottaa imettäviä äitejä, kun joka kerta ei tarvitse erikseen nousta ja muutenkin tuudittaminen käy kätevämmin, kun vauva on aivan vieressä. Vauvansänkyyn saa myös sängynpuoleiselle reunalle seinän, jolloin ei tarvitse pelätä, että vauva kierisi sängylle ja siitä edelleen lattialle.

Konsepti on myös palkittu kansainvälisessä muotoilukilpailussa ensimmäisellä palkinnolla. Kilpailun teemana on Playing Design.

Lähde

Vesimäärät tietoon


Veden säästäminen on tässä maailmassa aina ajankohtainen asia, oli sitten missä päin maapalloa tahansa. Suomessakin saatetaan paikoin kärsiä kesäisin juomaveden vähyydestä, vaikka tuhansien järvien maassa eletäänkin.

Millä sitä sitten aina muistaisi vähentää veden käyttöään ja vaikuttaako se oikeasti, jos kraanan sulkee välillä hampaita pestessä.The Personal Water Meter-konsepti ruuvataan hanaan kiinni ja kas, johan on vedenkulutus tiedossa ja näkyvillä! Adam Kereliukin konsepti voisi kyllä toimia hyvänä muistuttajana siitä, että pienistä puroista kasvaa suuria jokia - pienikin päivittäinen säästö veden kulutuksessa voi vuositasolla tuoda jo kunnon säästöä.

Lähde: Übergizmo

keskiviikko 21. maaliskuuta 2007

Kassilla kasseja vastaan?

Wau! Britit ovat menneet sekaisin kassin takia. Vai olikos se nyt niin että sekaisin mentiinkin kassien vastustamisesta. Oli miten oli, yksi kassi, joka siis vastustaa muovikasseja, on saanut britit massana liikkeelle. Ekoilu on siis in, ainakin siellä osassa maailmaa. Tämä trendi voisi saapua Suomeenkin.

Asiasta lisää: image.fi

Teollisen muotoilun mielikuvasta

Perinteinen mielikuva teollisesta muotoilijasta johtaa useimmilla varmasti edelleenkin 1950-luvun suuriin nimiin. Tämän päivän teollisista muotoilijoista onneksi muutama, esimerkkinä Harri Koskinen, on saanut tavallistenkin tallaajien mielikuvia muotoilusta nykyaikaistettua. Hyviä mielikuvia nykyaikaisesta muotoilusta ovat luoneet myös monet muotoilua käyttävät yritykset.

Mutta vastaavatko nämä mielikuvat kuitenkaan sitä, mitä teollinen muotoilu tänä päivänä käsittää? Teollisen muotoilijan toimenkuva on muuttunut rajusti siitä, mitä se oli 1950-luvulla ja vielä paljon sen jälkeenkin. Käyttöliittymäsuunnittelu tai design management ovat varmasti muotoilijoille itselleen tuttuja teollisen muotoilun erikoistumisaloja, mutta mitä ne sanovat tavalliselle ihmiselle, joka ostaa muotoilua ajattelematta sen olevan muotoilua?

Anna Valtonen väittelee aiheesta 30.3. Väitöskirja Redefining Industrial Design - Changes in the Design Practice in Finland määrittelee teollisten muotoilijoiden toimenkuvan uudelleen. Lue lisää my typosta.

Aihe on varsin mielenkiintoinen niin teolliselle muotoilijalle, kuin teollisen muotoilun käyttäjällekin. Onnea väitökseen!

Lähde: my typo

tiistai 20. maaliskuuta 2007

Pukkilan suunnittelukilpailun ensimmäinen vaihe ratkennut

Pukkilan järjestämän kadunkalusteen suunnittelukilpailun ensimmäinen vaihe on ratkennut. Jatkoon pääsivät seuraavat viisi ehdotusta: Hetki, Kallio, Oora, Try Angels ja Wait n' play. Onnea jatkoon valituille! Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, miltä ehdotuksenne näyttävät!

Lähde: Pukkila

Varjelkaa mainettanne - myös netissä

Nykyajan yhdeksi vaikutuskanavaksi ovat tulleet blogit. Kuka tahansa voi saada oman äänensä ja mielipiteensä kuuluville ja jopa toimittajat seuraavat blogeja aktiivisesti etsiessään jutunjuurta. Ehkäpä blogi- ja muita internetyhteisöjä voisi pitää jonkinlaisina kansalaisjärjestöinäkin. Tarkoituksenahan on tuoda oma mielipide esille ja kenties jopa vaikuttaa johonkin.

Mitä monet yritykset eivät ole vielä tajunneet on, että tämä vaikuttamis/äänensä esillesaamistapa voi vaikuttaa myös heidän maineeseensa. Kun yksi ensin valittaa blogissaan tai keskustelupalstalla jonkin palvelun tai tavaran toimimattomuudesta, toinen yhtyy siihen ja kolmas lukee ne ja vakuuttuu, että tuo ei siis todellakaan toimi, saadaan aikaan helposti huonoa mainetta aiheuttava kierre. Nettibisnes.info-blogissa on varmasti kaikkia yrityksiä ja yrittäjiä kiinnostava kirjoitus aiheesta Maineenhallinta netissä. Kirjoituksessa on hyviä vinkkejä maineensa säilyttämiseksi.

Konkreettinen esimerkki sekä blogivaikuttamisesta että maineenhallinnasta löytyy Kulutusjuhla-blogista. Kulutusjuhla keräsi eri blogeista Welhoa koskevia kommentteja ja lähetti blogijutun linkin Welhon tiedotuspäällikölle. Myös hänen vastauksensa on lisätty blogiin. Hyvät vastaukset paransivat ainakin näiltä osin Welhon mainetta.

Aiheesta myös: Tietoviikko

maanantai 19. maaliskuuta 2007

Anna aikaa

Hyvistä ideoista pitää aina kertoa ja tässä on yksi sellainen. Suomen Mielenterveysseuran lanseeraama kampanja kehottaa lahjoittamaan tavaran sijasta omaa aikaa. Ajan lahjoittamista varten voi www.annaitsesi.fi-sivuilta käydä lähettämässä aikalahjakortin. Hauskasti toteutettu kampanja tärkeän asian puolesta: ihmisten hyvinvoinnin. Ja jokainen meistähän voi muuttaa maailmaa omilla pienillä teoillaan. Toivottavasti mahdollisimman moni osallistuu kampanjaan!

Lähde: Image.fi

sunnuntai 18. maaliskuuta 2007

Mistä muotoilijat saavat ideoita

Minulta on pariin kertaan kysytty, mistä ihmeestä muotoilijat löytävät ideoita ja kuinka he pysyvät ajan tasalla muodin yms. mukana. Paljastetaanpas sitten tätä suurta mysteeriä hieman.

Lehdet

Erittäin hyvä tapa seurata ajankohtaisia asioita ovat lehdet. Tapanani on lukaista läpi kaikki eteeni tulevat lehdet, niin sanoma- kuin aikakauslehdetkin. Etsiessäni ideoita jotain tiettyä projektia varten, etsin usein ideoita alan lehdistä. Lehdistä saatava tieto on useimmiten ajantasaista ja siksi kiinnostavaa.

Kirjat

Varsinkin projektien tiedonhankintaan kannattaa käyttää kirjoja. Kirjojen tieto ei ole yhtä tuoretta kuin lehtien, mutta eipä sitä aina sitä ihan tuoreinta tarvitsekaan. Kirjoista luen mieluiten niitä, joitka sisältävät upeita kuvia. Niitä löytyy kirjahyllystäkin useampi, mutta useimmiten käytän kuitenkin kirjaston palveluja. Säästyypä siinä vähän taas luontoakin, kun ei joka kirjaa osta itselleen. Ja ideoita voi löytyä yllättävistäkin kirjoista. Yhden projektin ideoita etsiessäni selailin puutarhakirjaa ja lähes joka viidenneltä sivulta keksin ideoita. Joskus kun jokin mielenkiintoinen lehden muotokin voi tuoda hyvän idean.

Blogit

Internet on tulvillaan tietoa ja blogeista löytyy varsinkin uusimpia tuoteideoita helposti. Niiden avulla pysyy helposti ajan tasalla ja saattaa itsekin saada hyviä ideoita. Ei, kyse ei siis ole plagioinnista, vaan siitä, että nähtyään jonkin hyvän muodon tulee siitä itselle mieleen jokin muu johonkin muuhun tuotteeseen sopiva muoto.

Internet muuten

Tiedon ja ideoiden hankintaan hakupalvelut ovat ehdottomia. Niitä tulee käytettyä päivittäin. Ja internethän on täynnä tietoa, se vain pitää löytää.

Kaikki vastaantuleva

Jep, arki tuo ideoita. Kuljin sitten missä tahansa tai katsoinpa televisiota, poimin koko ajan ideoita päähäni. No, jos ei se ideointi ihan taukoamatonta ole, niin tulee sitä nyt ainakin katseltua asioita "sillä silmällä".

Sitä se on, muotoilijan elämä. Pää käytössä koko ajan.

Ergonomiaa lisäävä kannettava


Lopultakin. Kannettava säädettävällä näytöllä. Miksei tätä ole jo aiemmin keksitty?Elitegroup Computing Systems sen teki. Tuo näppäimistö vain näyttäisi olevan hieman hankalassa paikassa.

Lähde: Verkossa

Kompakti kone säästää pöytätilaa

Olenkin joskus ihmetellyt vanhana Commodore 64:n ja kannettavan käyttäjänä, miksi nykyiset pöytätietokoneet vaativat niin ison tilan. No, onhan niitä jo pienempikokoisiakin koneita, mutta Cybernet palaa ajassa takaisin ja ymppää tietokoneen näppäimistön yhteyteen. Kätevää pöytätilan kannalta! Kunhan kone ei vain kuumene liikaa käsien alla...

Lähde: Übergizmo

planssi aloittaa

planssi tuo elämääsi pilkahduksia muotoilun maailmasta. Juttujen aiheina voivat olla niin uudet tavarat kuin vaikkapa muotoilukilpailut. Joskus toki juttu voi poiketa hieman muotoilusta muualle, tarkoituksena on kuitenkin jakaa sitä havaintomaailmaa, mitä muotoilijana koetaan. Tervetuloa seuraamaan!

planssia ylläpitää design by Kuja.