keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Luovuus ja innovointi kukoistamaan

Erottuakseen ja menestyäkseen markkinoilla on yrityksen oltava innovatiivisempi ja luovempi kuin kilpailijansa. Kaikki uuden kehittäminen ja erilaisen keksiminen vaatii luovuutta ja voidakseen olla kilpailijoitaan erinomaisempi, on luovuuttakin löydyttävä erinomaisen paljon.


Kuka on luova?

Jokainen ihminen on omalla tavallaan luova. Luovuus on oppimisen ja kehittymisen perusedellytys. Luovuutta on, kun lapsi oivaltaa, että kiviä voi heitellä veteen ja ne plupsahtavat kivasti. Luovuutta on kehitellä parasta tapaa grillata absoluuttisen täydellinen pihvi. Luovuutta on käyttää vanhoja karkkipapereita ja tehdä niistä lompakoita. Luovuutta on monenlaista. Yrityksenne luovin tyyppi saattaakin olla juuri se outolintu, joka tekee kaiken aivan erilailla kuin muut.

Miten luovuutta voi lisätä?

Luovuuteen kannustava ympäristö saattaa tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Minä kaipaan hiljaista ympäristöä ongelmia ratkaistessani. Joku kaipaa keskustelukumppaneita, joiden kanssa setviä ongelmaa. Toiset tarvitsevat taustamusiikkia voidakseen keskittyä. Tärkeintä lienee kuitenkin, etteivät työ tai työympäristö ole stressaavia. Lisäksi työpaikalla tulisi tuntea itsensä ja ajatuksensa tärkeiksi. Kun luovien ajatusten esittämisestä saa jonkinlaisen hyödyn itselleen, kannustaa se esittämään niitä lisää. Kannustettaessa luovuuteen kaikkia uusia ideoita pitäisi kuunnella, jaoteltiin ne sitten hyviksi tai ei niin hyviksi. Jos huonot ajatukset koetaan negatiivisina, ei kohta kukaan uskalla tuoda esiin niitä hyviäkään maineensa menettämisen pelossa. Luovuuden johtamisessa tulisi olla ensimmäisenä tavoitteena saada aikaan kaikenlaiset ideat hyväksyvä (usein käytännössä kovin nauravainen, ajatuksia ilmaan heittelevä) ilmapiiri ja vasta sen jälkeen voidaan miettiä ajatusten laadullisia ominaisuuksia.

Luovuus hukassa?

Jos yrityksen sisäinen luovuus tai sen vaatima aika ei muilta töiltä riitä uusien toimintamallien tai ongelmia ratkaisevien tuotteiden kehittämiseen, voi innovoinnin ulkoistaa. Tuotekehityksen luovuusastetta lisäät yksinkertaisesti ostamalla innovointipalvelut alan ammattilaiselta, muotoilijalta. Samalla kun säästätte oman aikanne siihen, mitä teette parhaiten, saatatte vähentää myös muutamia päänsäryn ja stressin aiheuttamia sairauspoissaoloja. Luova ajattelu kahdeksan tuntia päivässä muiden töiden ohella kun on todella raskasta.

Ei kommentteja: