tiistai 15. huhtikuuta 2008

Ideoita ideointiin

Ideointi ja ideoiden työstäminen ovat iso osa muotoilijan työstä. Koska ideointitaitoa tarvitsee työssään ja vapaa-ajallaan jokainen, jaan muutamia vinkkejä ideointiin.

Ideointi prosessina voi olla nopeaa hetken miettimistä tai määrätietoisempaa ja useita päiviä jatkuvaa kehitystyötä. Välillä pää tuntuu pursuilevan hyviä ideoita ja toisena hetkenä ideoita ei synny millään. Koska ideoinnin tarve ei välitä, ovatko aivot ideointituulella vai eivät, on ideoinnin helpottamiseksi kehitetty erilaisia menetelmiä, kuten aivoriihitekniikkaa. Ideointi ei siis aina tarvitse luovaa inspiraatiota onnistuakseen.

Ideoitavan tarpeen linjaus on tärkeä osa ideointiprosessia, koska linjaamalla määritetään, mitä ollaan ideoimassa. Ideoita kehitettäessä on myös hyvä käyttää apuna kehitä-karsi -menetelmää, josta kerron myös nopeamman version. Omassa työssäni suurin osa ideoinnista tapahtuu palvelumoduleiden dbK Luonnokset ja dbK Konseptit aikana. Näistä jälkimmäinen on syvällisempää kohteen tutkintaa ja ideoiden kehittelyä.

Pelottava jättiläinen vai 7 kääpiötä?

Kun ongelma on suuri, stressi nousee jo tehtävää ajatellessakin ja tästä tulee helposti este hyvälle ideoinnille. Tässä tilanteessa on turha kuitenkaan jäädä vatvomaan liian suurelta tuntuvaa työmäärää, vaan aloittaa työ jakamalla se osiin. Ideointi on helpompaa, kun ideoi yksityiskohdan kerrallaan. Kun yksityiskohdat on käyty läpi, lähdetään ideoita rajaamaan ja kehittämään kokonaisuuden kannalta sopiviksi. Jakamalla ison tehtävän pieniin paloihin saa sen suoritettua ainakin vähemmällä stressillä, ellei jopa nopeammin, kuin haukkaamalla kerralla liian suuren palan.

Nopealla tahdilla paljon ideoita

Jos aikaa on vähän ja ideoita tarvitaan paljon, suosittelen käyttämään tätä nopeutettua versiota kehitä-karsi -menetelmästä. Tätä ideointimenetelmää kannattaa käyttää lähinnä yksittäisten asioiden ideointiin.

  1. Valitse ensin asia tai yksityiskohta, mitä haluat ideoida.
  2. Mieti, mitä tämä asia voisi yhdessä ääripäässään olla. Sen jälkeen mieti, mitä se voisi olla toisessa ääripäässä. Kolmanneksi ideaksi valitse näiden puolivälistä oleva idea.
  3. Valitse näistä kolmesta ideasta mielestäsi paras
  4. jatka ideointia toistamalla vaiheita 2 ja 3, kunnes olet tuloksiisi tyytyväinen
Tällä menetelmällä saat aikaan yllättävän nopeasti suuren määrän ideoita. Tämä on kelpo työkalu varsinkin ideointiprosessin alussa. Jos tarvitset tarkkaan harkittuja ideoita, voi jokin muu ideointitapa olla parempi.

Käytä kultainen tunti hyväksesi

Toiset meistä heräävät aamuisin ajatukset kirkkaina valmiina uuden päivän uusiin koitoksiin. Toiset taas saavat päänsä selkeiksi vasta myöhemmin ja ovat virkeimmillään iltaisin. Mikä on oma kultainen tuntisi, jolloin ajatuksesi juoksevat vapaina? Itse saan parhaat ideat iltaisin, kun olen juuri nukahtamaisillani, unen ja valveen rajamailla. Paha kyllä tämän takia tulee välillä valvottuakin.

Jos päässä ei mikään liiku

Muistat varmaan joissakin vanhoissa elokuvissa ihmisten kävelleen ympyrää pohtiessaan ratkaisua hankalaan pulmaan. Ei huonompi ajatus. Olen monta kertaa todennut, että kävelyllä pää tuntuu toimivan automaattisesti ja aivot työstävät ongelmia ja ideoita kuin huomaamatta. Kävely on melko automaattista toimintaa joka samalla rentouttaa ja auttaa keskittymään olennaiseen. Jos et pysty kesken työpäivän lähtemään ulos raittiiseen ilmaan kävelylle, testaa, olisiko edes-takaisin-kävelystä hyötyä.

Kun olet keksinyt loistoidean...

Kun olet mielestäsi keksinyt loistoidean ja innoissasi haluaisit esitellä sen muillekin, nuku ensin yön yli. Seuraavana päivänä näet asiat toisin ja loistoideasi saattaakin tuntua melko tavalliselta (kyllä, tästäkin on omakohtaista kokemusta). Joskus kannattaa ottaa ideoinnin tuloksiin parikin päivää etäisyyttä, jotta näkee asiat paremmassa valossa.

Toivottavasti sait hyviä vinkkejä ideointiisi, oli se sitten suurta tai pientä. Jos kuitenkin haluat, että joku muu ideoisi puolestasi, ota yhteyttä:

Irina Kujanpää
design by Kuja
p. 040 706 22 24
etunimi.sukunimi@designbykuja.fi

Ei kommentteja: