Älyvaatteita kehitellään kilpaa ympäri maailmaa ja joitain teknologiaa hyödyntäviä asusteita on syntynyt Suomessakin. Vielä ei kuitenkaan ole esitelty sellaisia älyllisiä vaatteita, joista olisin itse hyötynyt. Missä siis viipyvät ne oikeat älyvaatteet, joita oikeat ihmiset oikeasti tarvitsevat. Alla esimerkkejä:
ÄlyPipo: Tavallisesti pipo vain lytistää kampauksen, mutta ÄlyPipopa päässä pidettäessä 1. pesee hiukset, 2. kuivaa ne ja 3. tekee vielä kampauksenkin. Ja samalla tietenkin suojaa ja lämmittää päätä ja korvia talven tuiskuilta. Lisäetuna voisi olla vielä hiusten sähköisyyttä poistava hoitoainekäsittely.
ÄlySukkahousut: Sukkahousujen kehityksessä on jo edetty lämmittämistarkoituksesta vartaloa muotoileviin mahdollisuuksiin, mutta jotain vielä puuttuu. Samalla, kun sukkahousuja käyttää, voisivat ne huolehtia säärien karvanpoistosta ja levittää kosteusvoidetta jaloille. Pysyvät sitten sääret siloisina ja pehmeinä läpi kuivien talvikelien.
ÄlyKäsilaukku (kuuluu sarjaan älyasusteet): Enää ei tarvitsisi kantaa huolta, muistuivatko kotiavaimet tai lompakko mukaan kotoa lähtiessä. ÄlyKäsilaukun avulla ulottuu kotona oleviin tavaroihin vaikka toiselta puolelta maapalloa. ÄlyKäsilaukku siirtää sisäänsä mahtuvat tavarat teleportaamalla kotitiloista laukun sisään. Miehille olisi tietenkin myös omat laukkuversionsa.
PS. Tämä ei missään nimessä ole kannanotto älyvaateteknologioita vastaan. Kannatan kehitystä.