keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Hyvä idea ei vielä tuo rahaa


Kuinka monta kertaa olet kuullut jonkun sanovan, kuinka hänkin voisi olla miljonääri jos haluaisi? Olihan hän jo aikoja sitten keksinyt saman idean, kuin joku ideallaan rikastunut. No, onhan se kiva kuvitella, mitä voisi olla, jos olisi tehnyt asialle jotain. Mutta kun se pelkkä idea ei tuo rahaa. Kuka edes ostaisi pelkkää ideaa, hyvääkään? Päässä pysyvä idea on yhtä arvokas, kuin kasa roskia*. Ideointi kun on helppoa ja vasta idean työstäminen todeksi tekee ideasta rahanarvoisen.

Onko ideointi yliarvostettua?

Ideoinnin ihanuus on siinä, että mikä tahansa on mahdollista. Kuka tahansa voi ideoida kengät, joilla hypätä kuuhun. Jopa lapsi osaa kehittää ideoita, joilla lehmän saa lentämään. Mutta mikä järki on kehittää ideoita, jotka eivät ole mahdollisia? Tai miksi ylipäätään ideoida mahdollisiakaan, jos ei aio niitä koskaan toteuttaa?

Jokaisessa kehitysprojektissakin tuotetaan kymmeniä, satoja, jopa tuhansia ideoita, mutta vain yksi tai kaksi todetaan lopulta käyttökelpoisiksi. Mikä järki niiden muiden tuottamisessa on, eikö olisi helpompaa, jos kehitettäisiin ainoastaan muutama toteutuskelpoinen idea ja valitaan niistä paras?

Keksijä vai kylähullu?

Mistä erottaa tavallisen ihmisen ja keksijän? Toinen heistä yrittää saada ideansa toteutettua. Entä mistä erottaa keksijän ja kylähullun? Kylähullu yrittää toteuttaa myös järjettömiä ideoitaan. Ja kuka nyt kylähullun mainetta haluaisi. Mutta entä jos kylähullu onnistuukin? Kuka silloin nauraa, kun tyyppi saakin järjettömältä tuntuneesta ideastaan isot rahat? Vaikka olisihan taviskin voinut tehdä saman, jos vain olisi viitsinyt...

Mikä järki sitten on kaikella turhalla ideoinnilla? Turhalta ja järjettömältä tuntuvan ideoinnin tarkoitus löytyy, kun miettii, millainen maailmamme olisi, jos ideoisimme vain järkeviä. Ilman haaveilua lentämisestä ei olisi lentokoneita. Ilman haaveilua tiedonsiirrosta ei olisi internetiä. Ilman järjetöntä ideaa avata sisuskalut esiin ihmisen vielä eläessä ei olisi nykyisiä, henkiä pelastavia leikkauksiakaan. Kaikella on puolensa, järjettömyydelläkin.

Kuinka sitten saat omat ideasi tuottamaan?
  1. Ideoi ideallesi vaihtoehtoja (outojakin ideoita), vertaile, jatka taas ideointia ja vertaile vähän lisää
  2. Kehitä parasta ideaa, etsi sille erilaisia ratkaisumalleja, vertaile malleja ja kehitä lisää
    - kannattaa tarkistaa myös mallisuojat ja patentit, ettei ideaasi ole keksitty jo aiemmin
    - apua idean kehittämiseen voi saada myös ammattilaisilta tai TE-keskuksesta
  3. Kun idea alkaa kukoistamaan, tulosta se niin, että muutkin voivat sen ymmärtää
    - yksinkertaisimmillaan voit piirtää ideasta kuvan paperille ja selittää toimintaa tekstillä
    - ideasta voi tehdä konkreettisen hahmomallin, mallinnusvaihtoehtoja riittää muovailuvahasta 3d-tulostukseen
    - mikä tahansa tulostustapasi onkaan, toimii se myös myös ideasi tallenteena myöhempää kehitystä tai käyttöä varten. Myös mallisuojaa tai patenttia hakiessa idea täytyy dokumentoida hyvin. 
  4. Kun ideasi on a) ymmärrettävä, b) toteutettavissa oleva ja c) käytännöllinen, voit joko esitellä sitä myyntimielessä mahdolliselle ostajalle tai toteuttaa sen itse. Mutta muista: vaikka ideointi ja idean kehitys saattoi jo itsessään olla työlästä, tästä se työ vasta alkaa. Onnea!
* Mutta jos kasan roskia hyödyntää, voi siitä saada aikaan miljoonabisneksen, kuten Kuusakoski on tehnyt. Sama pätee ideoihin. 

Ei kommentteja: