Hankintakompromissi
Meillä on perheessä erilaisia autohaaveita: minä ottaisin mielelläni
Minin, mies tilavan (ja miehekkään) farmarin ja pojat taas haaveilevat
Ferrareista ja vastaavista. Todellisuus tulee kuitenkin vastaan, kun
yhtälöön lasketaan mukaan, paljonko on ylimääräistä rahaa.
Rahalla
on kumma ominaisuus: sitä ei ole koskaan ylimääräistä. Opiskellessa
pärjäsimme niillä muutamilla satasilla, mitä opintotukea saimme. Nyt
ihmettelemme, miksi rahaa ei jää koskaan yli, kun silloin se paljon
vähempikin riitti. "Se, mitä tulee, myös menee" pätee ainakin meillä
rahan suhteen.
Hankintoja tehtäessä siihen käytettävä raha on aina jostain
muusta pois. Mitä enemmän jotakin haluaa, sitä enemmän on valmis muualta
pihistämään. Kuinka moni edes omistaisi auton, jos päätöksiä tehtäisiin
puhtaasti järjellä?
Kun jotain haluaa, se pitää saada. Kaikkea ei kuitenkaan
pysty itselleen järkevästi perustelemaan, joten hankinnasta tulee
kompromissi toiveiden, tarpeiden ja varojen kesken. Siksi meilläkin
ajetaan punaisella perus-Nissanilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti