Muotoilija taiteen sivupolulla, osa 1

Päätinpä lähteä kurssille. Välillä kun tuntuu, että muotoilen turhankin asiapainotteisesti, niin kehitetään sitten sitä taiteellista puolta. Ja koska muotoilen lähinnä ympäristötuotteita, menen siis ympäristötaidekurssille.

Muotoilun ja taiteen eroista

Pidän taiteen ja muotoilun suurimpana erona käytettävyyttä. Taide tuottaa kokemuksia, muotoilu käytettävyyttä. Viikon päästä alkavalle kurssille ennakkotehtävänä oli tutustua etukäteen Varikonniemen alueeseen, missä kurssi pidetään. Tästä saammekin toisen selkeän eron taiteeseen ja muotoiluun: Ympäristötaide tehdään johonkin tiettyy paikkaan, jolloin ympäristö määrittää taidetta jo tekovaiheessa. Muotoilun tuotoksia voidaan hankkia mihin tahansa. Muotoilija, varsinkaan teollinen muotoilija, ei yleensä pysty määrittelemään, missä hänen tuotoksiaan käytetään. Kuitenkin niidenkin suunnittelussa on otettava mahdollinen tuleva ympäristö huomioon.

Ihmisen ja luonnon taistelukenttä

Hämeenlinnassa, linnaa vastapäätä sijaitseva Varikonniemen alue on mielenkiintoinen. Vehreä alue kätkee sisäänsä niin rautakautisen asumisen jäänteitä, kuin puolustusvoimien varikoiden perustuksiakin. 1700-luvulla alue on ollut linnan maatalousmaata ja 1800-luvun lopulla sinne on perustettu höyrysaha. On jotenkin lohdullista nähdä, kuinka luonto lopulta ottaa vallan ihmisen jäljistä. Vahvakin betoniperustus murenee pikku hiljaa kasvien ottaessa vallan. Pääni suorastaan pulppusi ideoita (en väitä, että kaikki olisivat kovin käyttökelpoisia tosin) aluetta kiertäessä, joten enköhän saa alueelle jonkinlaista taidetta aikaan.

Havaintoja polun varrelta

Ylös kirjoittamiani tunnelmia raunioituneen tiilirakennuksen luota:

"Vanha rakennus. Puiden peittämä. Ikuinen tiili pitää rakennuksen vielä pystyssä. Katto on jo mennyt. Palanut kai. Ympäriltä kuuluu kyyhkysten huhuilua. Tunnelma on aavemainen. Mitä täällä tapahtuu yöaikaan?"

Toisessa paikassa, varikoiden perustusten luona, tein havainnon oman työni tulevaisuudesta:

"Muuri kasvaa jo uutta elämää. Luonto peittää, minkä ihminen on jättänyt. Vai onko täällä myös elämää, joka ei meille näy?

Tuulen vire saa kasvit heilumaan, mutta ihmisen tekemä ei liiku. Se murenee hiljalleen luonnon tunkeutuessa siihe. Näin siis käy niillekin tuotteille, joita itse suunnittelen."

Löysin varikoiden raunioista myös puiden reunustaman käytävän. Nousin sammaloituneet portaat päästäkseni kulkemaan käytävää, jonka loppua ei kunnolla erottanut. Käveltyäni vehreän käytävän läpi, oli sen lopussa linnunpönttö. Siinäpä linnuilla komea kotikuja.

Kuitenkin parhaiten mieleen jäänyt asia paikasta oli kepin päähän nostettu pieni lapanen, jossa iloisesti hymyili kissa. Se sai minut hymyilemään - saa edelleen - ja jos taiteen tarkoitus on tuottaa tunteita, täytyy tämänkin olla taidetta.

Kirjoitan lisää muotoilun ja taiteen eroista kurssin edistyessä. Innolla odotan kurssin alkua ja varsinkin sen loppua. Millainen on muotoilijan matka taiteen sivupoluilla, siitä saatte kuulla myöhemmin lisää.